|
Uusi-Seelanti: Markus 2. ja Harri 5.
Rovanperä jatkaa Peugeotilla loppukauden soraralleissa
Uuden-Seelannin päätöspäivään neljänneltä tilalta startannut Harri
Rovanperä puolusti sijoitustaan hienosti parin erikoiskokeen ajan, mutta
ennen taukoa ajetulla kolmannella erikoiskokeella Harrille sattui
harmittava pyörähdys, jossa tärvääntyi 53 sekuntia.
- Renkaat oli siinä vaiheessa jo niin kuluneet, ettei pitoa vaan
yksinkertaisesti ollut. Normaalisti se olisi siitä vielä kaasulla oiennut,
mutta nyt ei, raportoi Rovanperä päivän huoltotauolla.
Rallin loppuosan Rovanperä ajoikin varmasti, sillä tehtävänä oli alun alkaenkin hankkia Peugeotille merkkipisteitä.
- Huh, oli taas vaikea ralli, mutta hyvät fiilikset tästä kumminkin jäi. Oltiin johdossakin vähän aikaa ja pystyttiin kamppailemaan kärkivauhdista kun kaikki pelasi. Virhe tuli tänä aamuna kun pyörähdettiin ja siinä Loeb pääsi karkuun, mutta niitä sattuu itse kullekin. Tärkeintä oli tietysti saada kokemusta uudesta autosta ja päästä maaliin sekä hankkia merkkipisteitä Peugeotille. Nyt voi suhtautua luottavaisesti tulevaisuuteen, summasi Rovanperä tunnelmansa rallin maalissa.
Uuden-Seelannin rallissa Harri pääsi näyttämään nopeutensa. Harri oli
tallien kakkoskuljettajista ainoa, joka pysyi rallitallien ykköskuljettajien
vauhdissa. Lopputulos ja merkkipisteet tyydyttivät tallin johtoa, joka
ilmoittikin rallin jälkeen, että Rovanperä ajaa Peugeotilla loppukauden
sorarallit.
Uuden-Seelannin ralli (4/16), 15-18. 04.2004
3. ajojakso, 6 EK:ta, 114,74 ek-km
Lopputulokset ( 23 EK / 395,5 km)
1. Petter Solberg, Subaru 4 h 02´ 29,5" (97,9 km/h)
2. Marcus Grönholm, Peugeot, + 00´05,9"
3. Markko Märtin, Ford, + 00´25,5”
4. Sebastien Loeb, Citroen, + 01´05.2”
5. Harri Rovanperä, Peugeot + 02´23,7"
6. Carlos Sainz, Citroen, + 03´08,9 "
7. Mikko Hirvonen, Subaru, + 05´42,5”
8. Daniel Carlsson, Peugeot 206, + 13´23,8"
|