|
Suomen MM-rallissa ulkomaalaisille historialliset viisi kärkisijaa!
Rovanperän kotiralli piloille heti alussa
Suomen MM-rallissa tapahtui historiaa. Koko palkintokoroke miehitettiin
ulkomaalaisilla kilpailijoilla. Yhtenä ennakkosuosikkina ralliin
startanneen Peugeotin Harri Rovanperän kilpailu meni piloille jo toisella
erikoiskokeella.
Harri oli tallin väliaikamittausten mukaan siirtynyt jo rallin johtoon. Sitten
kaikki musteni, kun oikean etupyörän tukivarren pultti katkesi harmittoman
näköisessä oikeassa mutkassa. Harri pääsi vielä jatkamaan kilpailua,
mutta matka katkesi lopulta lauantaiaamuna Ouninpohjan
erikoiskokeella, jossa auto karkasi hypyn jälkeen ohjauskyvyttömänä tien
penkalle.
Pyöränripustusmurheet koituivat myös rallin johtoon nousseen Peugeotin
Marcus Grönholmin murheeksi, sillä hän joutui keskeyttämään kaksi
erikoiskoetta myöhemmin, kun Ouninpohja ajettiin uudelleen.
Grönholmin keskeytyksen jälkeen kärkitiloista kamppaillut Richard
Burnskin kärsi pyöränlaakerivioista.
Tekniikkamurheiden pudotettua Peugeotin suomalaisässät pois kisasta,
pääsivät ulkomaalaiset juhlimaan Suomen MM-rallissa vallaten peräti
viisi ensimmäistä sijaa. Epäonnistuneesta Suomen MM-rallista
huolimatta Peugeot-talli pystyi pitämään molempien MM-sarjojen johdon,
sillä Richard Burnsin kolmas tila toi tarvittavat kuusi pistettä sekä hänelle
itselleen että tallille. Kaikki automerkkien MM-pisteet menivät tällä kertaa
jakoon 12 parhaan joukkoon sijoittuneille, joten lauantain lisäminuuteilla
rasitetun Rovanperän maaliinajokaan ei olisi auttanut Peugeot tallia
pisteiden keruussa.
Kauden 2003 9/14 MM-ralli
Neste Rally Finland
Lopputulokset SS 23/23 jälkeen:
1. Markko Märtin, Ford 3 h 21´51,7” (121,6 km/h)
2. Petter Solberg, Subaru + 00´58,9”
3. Richard Burns, Peugeot + 01´00,1”
4. Carlos Sainz, Citroen + 01´59,0”
5. Sebastien Loeb, Citroen +02´48,7”
6. Tommi Mäkinen, Subaru +03´25,2”
7. Janne Tuohino, Ford +04´22,9”
8. Sebastian Lindholm, Peugeot +04´39,5”
Seuraavaksi ajettavassa Australian rallissa (03.-07.09.) Peugeot -tallilla
on puolustettavanaan viimevuotinen kaksoisvoitto. Rallin
kärkikaksikkonahan oli vuonna 2002 Marcus Grönholm ja Harri
Rovanperä.
|